Asiat, joita pidän tärkeinä

Turvallisuus ja yhteiskuntarauha ovat perusedellytykset sekä yhteisön että yksilöiden hyvinvoinnille. Sosiaalinen turvallisuus on yhtä tärkeää kuin katuturvallisuus, sillä turvattomuus ei synny pelkästään rikollisuudesta tai järjestyshäiriöistä, vaan turvattomuuden tunnetta saattavat aiheuttaa esimerkiksi koetut puutteet peruspalveluissa.

Mielestäni lasten, ikääntyneiden, vammaisten ja muiden tukea tarvitsevien ihmisten tulee olla yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Yhteiskunnan tehtävänä on turvata hyvät peruspalvelut näille ryhmille. Lasten hyvinvoinnin taustalla on aina perhe, siksi paras tuki lapsille on perheiden tukeminen.

Hyvinvoinnin varmistaminen edellyttää kunnan palvelujärjestelmän ja viranomaisyhteistyön jatkuvaa kehittämistä sekä riittäviä voimavaroja. Avainasemassa ovat yhteistyö ongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja palveluketjujen aukottomuus. Lisäksi asukkaat pitää saada mukaan yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Kunnallisen turvallisuussuunnitelman tehokas toimeenpano on varmin tae hyvän turvallisuuden ylläpitämisessä Hyvinkäällä.


    Kuntavaalit 2008




Yhteystiedot

Sähköpostiosoite:

Veli.Hukkanen[at]uta.fi