Miksi kuntavaaliehdokkaaksi

Jo nuorena olin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Siksi valitsin ammatin, jossa voin tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja merkittävää työtä. Valintaani olen ollut varsin tyytyväinen.

Lasteni koulunkäynnin alkaessa oli luontevaa osallistua vanhempainyhdistystoimintaan. Paavolan kouluyhdistyksen hallituksessa olin seitsemän vuotta, joista viimeiset kolme vuotta puheenjohtajana. Toiminta on palkitsevaa, meneehän hyöty sekä lasten, kotien että koulun hyväksi. Lisäksi olen ollut valmentajana lasten korttelikiekossa ja jalkapallon euroliigassa Hyvinkäällä useiden vuosien ajan.

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet ja ongelmat olen nähnyt ammattini kautta. Tiedän, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa. Siksi tuntui luontevalta vastata ”kyllä”, kun minua pyydettiin kuntavaaliehdokkaaksi 2008.

Lähdin avoimin mielin mukaan kunnallispolitiikan yhteistyötalkoisiin.


    Kuntavaalit 2008




Yhteystiedot

Sähköpostiosoite:

Veli.Hukkanen[at]uta.fi